Tuore esimerkki on tältä päivältä, kun BebF:n kanssa valmistimme lihapullia. Minun tehtäväkseni kuului sipulien ja valkosibulan pilkkominen ja korppujauhon kaapista etsiminen. BebF sekoitti lihapullataikinaa muilta osin kokoon mausteineen ja kananmunineen. Tehtäviini kuului myös rosamunda perunoiden pesu ja mikrottaminen. Olin tehtävistäni suoriutunut, kun näin BebF:n pyörittelevän lihapullia, siroja tasakokoisia pullia syntyi toinen toisensa perään leikkuulaudalle.
Iskin paistinpannun levylle ja napsautin liioitellulla ranneliikkeellä levyn täbölle kuumenemaan ja voinokareen pannuun ja aloin laulaa hyvän sauman huomattuani vielä vaiheessa olevan BebF:n lihapullanpyöritystä kannustaen "Veivaa, veivaa, veivaa, ma tahto veivaa veivaa!" (äänensävynä .. hopihopi .. ) BebF:n reaktio oli melko odotettu : "Ehkä sua ei huimais ja ois nii paha olo jos välillä vaa tsillaisit, etkä huutais mun korvaa jotai veivaa veivaa!"
Lisäys: BebF:n luettua tämän kirjoitukseni sain välittömästi tarkentavaa kritiikkiä, joten voin lisätä muutamia nyansseja, jotka ovat virittäneet ärsyttävyyden huippuunsa tässä kyseisessä tapauksessa. En kuulemma aluksi laulanut osaa "ma tahtoo", vaan olin hokenut pelkkää veivaa, veivaa, veivaa ja kun minulle oli huomautettu asiasta olin alkanut laulaa "mä tahtoo veivaa, veivaa" (ääpisteillä) ja olin hokenut epämääräisiä määriä toistoja, täysin pieleen.. joka seikka oli ollut piste iin päälle ärsyttävyyden takaamiseksi.
Äsken BebF löysi kauppareissulla ostamansa ripsarin jääkaapista (olin purkanut kassit).
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti