Olin tänään Be:n kanssa Kiinalaisessa ravintolassa, istahdin alas tuolille joka huojui allani kummallisen suurta liikerataa. Päältäpäin katsottuna vankka puurakenteinen tuoli. Koska olen jonkin sortin yllytyshullu tai ainakin ajaudun usein tilanteen kanssa äärirajoille, niin kävi nytkin. En edes itse huomannut puuhiani mitenkään oudoiksi, kunnes Be (aiemmin Beb..F) komensi lopettamaan.
Vielä muutama uhkarohkea keinuttava liike oli pakko tehdä, kunnes itsekin totesin, että ehkä oli viisaampi yrittää vain tyytyä epävarmuuteen varmuuden sijaan (varmuuden ollessa tässä kohtaa ennemminkin tuolin hajoamisen kannalla). Istuin hiljaa käskettyä. Be:n tuoli huojui kuulemma myös.
Söimme ruuat puoliksi (emme jakaneet, vaan emme jaksaneet kaikkea) ja saimme loput kotiin doggy bagissa. Kun nousimme näiltä kuuluisilta tuoleiltamme ruokailun päätteeksi, eivät tuolimme huojuneet enää!
Olimme ylen hämmästyneitä. Ehkä meidän elopainomme riitti ruokailun lisätuoman painon lisäksi junttaamaan tuolien jalat paremmin kiinni.. tai.. tai..
Eli, fakta nro 6 Mysmylästä: ajaudun joskus riskirajoille uteliaisuuttani
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti