ravustus on ♥ - fakta nro 5

Mysmylä on harrastanut ravustusta joka kesä n. 7 vuotiaasta lähtien ja on siinä jo, vaikka itse sanonkin, aikas mestari - Olen vuosien varrella oppinut käytännön koulimana monia seikkoja ravustamisesta. Kuten mm. mitkä syötit ovat parhaita, minkälainen pohjan rakenne/ranta on paras ja mistä ravut eivät pidä jne.

Olen harrastanut sekä merta-ravustusta, että tuulastusta. Molemmat ovat aivan oma ala-lajinsa. Jos laskettaisi euroissa, on elämän varrella tullut syötyä rapuja kymmenien tuhansien eurojen edestä. Hallitsen myös niiden keittämisen, luonnollisesti. Ainoa ikävä seikka on tietysti se, että ne keitetään ns. elävältä, mutta kun noudattaa tiettyjä seikkoja, ei tämä asia poikkea minkään muunkaan ravinnoksi päätyvän eläväisen elinkaaren loppuhetkistä. Kaiken kaikkiaan tässä  lajissa tulee pitää korkeaa moraalia saaliin hyvinvoinnin suhteen!

Ravustus

Ravustus on laji, jossa tulee kunnioittaa säännöstöjä, ja ottaa huomioon ravustuskaudet, sekä kunnioittaa mahdollisia rauhoitusalueita. Myös itse tapahtuman tulee olla ympäristöä (ei ravusteta naapurin laiturin alta) ja vesistöä kunnioittava, eikä myöskään saa kolistella, mekkaloida tai käyttäytyä muutoin hyvien tapojen vastaisesti (viina ei kuulu tähän harrastukseen).


Jokirapu on ikivanha äyriäinen, se on läpikäynyt monta aikakautta ja pitänyt huolen järven/joenpohjan puhtaanapidosta. Se ei aiheuta mitään vahinkoa kellekään, joten tätä ikiaikaista järvien/jokien ruhtinasta tulee kunnioittaa ja suojellakin. Rapu on herkkä rapurutolle, joten suojelutoimiin kuuluu myös uimapukujen ja mertojen/sumppujen osalta järkevä asennoituminen ja huolehtiminen siitä, ettei käytä samoja tamineita eri järvissä/joissa, ettei tämä koko rapukantaa uhkaava tauti pääsisi leviämään vain ihmisen ahneuden vuoksi.


Varsinainen jokirapu, jota onneksemme vielä esiintyy on monelta paikkakunnilta, kuollut rapuruttoon. Tilalle on istutettu monin paikoin täplärapua, joka ei ole Suomessa alkuperäinen rapulaji. Jokirapu on uljas harmaine/ruskeine takkeineen, yrittäkäämme vaalia ja kunnioittaa niiden kantaa kaikin mahdollisin keinoin! Itse ravustaminen, mikäli se ei ole kaupallista ja ajoittuu vain sallittuihin ajankohtiin ja on pienimuotoista, ei uhkaa rapukantaa. Isoimpien rapujen pyytäminen sieltä täältä ennemminkin takaa pienemmille ravinnon saantiin parempia apajia, sillä isot tyrannisoivat herkästi laajojakin alueita.


Itse en kertakaikkiaan hyväksy sitä tapaa, että merrat viedään järveen ja jätetään sinne kokematta niitä viikkoon. Keskikesällä vedet ovat niin lämpimiä, että ravut saattavat jopa kuolla ruuanpuutteeseen juuri vaihdettuaan kuorensa ja lämpimien vesien nostaessa niiden aineenvaihdunnan huippuunsa. Muutenkin ne kaipaavat päiväsaikaan pimeyttä ja kolon tuomaa turvaa ja näin ollen avoimella paikalla merrassa köllöttely stressaa niitä aivan turhaan. Tällainen ravustaminen on törkeää laiskan ja välinpitämättömän p****sen ravustajan merkki. (Anteeksi vain voimakas ilmaisuni, mutta tätä mieltä todella olen.)


Mielestäni moraaliltaan vastuunsa kantava ravustaja laskee merrat illan suussa ja kokee ne aikaisin aamulla, kun aurinko ei vielä ole päässyt lämmittämään vettä tai valaisemaan liian pitkään pyydyksen lähivettä. Moraaliltaan oikealla asialla oleva on myöskin maksanut kalastusmaksunsa ja ravustuslupansa kuntoon.


Ravut viihtyvät rantatörmän suojassa olevissa koloissa ja onkaloissa, sekä rantakivikossa. Otollinen pohja ei ole liian mutainen, vaan mieluiten hiekkapitoinen ja/tai kova, kuten kallionluiskat. parhaiten rapu kykenee kaivamaan itsellensä sopivan pesän hiekkapitoiseen maaperään tai rantatörmään, josta todisteena tarkkasilmäinen näkeekin kivien kupeessa kaiveltua hiekkaa, merkkinä rapujen olemassaolosta.


Myöskään liian tiheissä lumpeikoissa tai heinikoissa rapu ei juurikaan viihdy, rajamailla kylläkin. Mutapohja ja lumpeikot ovat yleensä liian hapetonta ja/tai vaikeakulkuista, vaikka ne saattavatkin käydä nutustamassa kasviperäisiä jätteitä ja lahnaruohoa ruuanhakureissuillaan. Savipohjaisessa vedessä ravut ovat sinikuorisia :) Myös albinoja esiintyy! 


Normaali ruskea/harmaa jokirapu muuttuu keitettäessä aivan punatakkiseksi. Savipohjan sininen rapu muuttuu oranssiksi ja albino pysyy vaaleana, hiukan vain kellertyy. Albinoravusta tulee mieleen hauska muisto lapsuudestani, kun olimme isäni kanssa pyydystäneet albinoravun ja kirjoitimme vedenpitävällä tussilla sen selkään kirjaimet - ABC, ja päästimme sen takaisin järveen.


Muutaman viikon kuluttua meille tuli kylään perhetuttuja, jotka saivat kokeilla ravustamista kanssamme ja olimme keräilleet isoihin rapujuhliin monta kymmentä, ellei satoja rapuja. Perheen isän ilme oli aika kiva näky, kun tämä ABC-rapu ilmeistyi kuin ilmestyikin yhteen mertaamme toistamiseen! :D Ihan heti emme viitsineet kertoa koko tarinaa, annoimme hetken ihmetellä. Sanoimme, että tämä valkea herra on rapukoulun rehtori :D


Mysmylän kokemuksen mukaan särkikalat ovat parhaita syöttejä. Niiden nahka läpäisee tuoksun erittäin hyvin ja niitä on ravun myös helppo nutustaa. Ahven käy jotenkuten, mutta ei selkeästikään ole paras mahdollinen täky. Ahvenen nahkaa pitää ainakin "avata" hiukan, koska sen kovasuomuinen ja tiivis nahka on ilmeisesti melko hajuton, uskon myös, että koska ahven on petokala, ravut "karsastavat" niiden tuoksuakin.


Aivan hätätapauksissa olemme käyttäneet myös nakkeja täkyinä, ennenkuin olemme saaneet särkikaloja kalastettua tai jos kalat ovat onnistuneet välttämään pyydyksemme. Mielestäni kuitenkin hyvän ravustajan ei pidä mennä sieltä missä aita on matalin, vaan pitää jaksaa myös kalastaa täyt, ravun luontaiset ruuat, mikäli haluaa lajia harrastaa. Pikakonstit ovat jotenkin... ryhtiä pitää olla! :D


Mertojen huoltotoimet ovat myös tärkeitä. Narujen ja kohojen tulee olla siististi varastoidut, puhumattakaan itse merroista. Myös sumppujen, joissa saaliit säilytettään, tulee olla siistit ja sellaiset, etteivät ravut niissä itseään satuta tai liikaa stressaa. Toisinsanoen, niiden tulee tarjota riittävän varjoisaa suojaa päiväaikaan, eikä sumppuja pidä säilyttää liian matalassa tai lämpimässä vedessä. Lepän oksat ovat oivallisia lisävarjon tarjoajia sumppuihin kiinnittettynä. Ravut myös syövät lepän lehtiä.


Sumppuun voi laittaa syötäväksi myös vaaleaa leipää tai keittää paksu kaurapuurokakku, jota ravut syövät mielellään. Missään nimessä niitä ei saa jättää nälkiintymään!! Sumpun tulee olla myös riittävän suuri, jotta ravut löytävät oman paikkansa säilytyksen aikana, sillä ne tappelevat keskenään, mikäli eivät saa riittävää omaa tilaa.


Mysmylä on havainnut seuraavia rapujen käytöksessä esiintyviä malleja näiden vuosikymmenten aikana. Eri iltoina ovat liikkeellä eri kokoiset ravut. Mikäli kaikista suurimmat ovat liikenteessä, ne usein häätävät pienet pois täyn kimpusta ja köllöttävät usein yksin, tai vähintäänkin saman kokoisen kanssa merrassa.


Joinain iltoina ovat selkeästi pääsääntöisesti pienet liikkeellä ja silloin saattaa merta olla tupaten täynnä näitä pikkuisia vipeltäjiä. Alamittaiset tulee ehdottomasti päästää takaisin kasvamaan. Rapu mitataan lyhyiden viiksien kärjestä keskimmäisen pyrstökilven kärkeen, muutaman millin hapsut pois lukien. Vähimmäismitta on 10 cm jokiravulle, (täpläravulle saattaa olla jopa suurempi alamitta, mutten täplärapua itse ole ikinä ravustanut, joten tämä täytyy täplikästä ravustavan tarkistaa jostain tietävämmiltä). Samaten olen päästänyt takaisin järveen sellaiset naaraat, jotka kantavat jo munia häntänstä alla, tai jos niillä on jo poikasia! Yleensä pyrin päästämään ne takaisin samaan paikkaan mistä tulivatkin, etteivät ne joudu taistelemaan uudesta pesäkolosta vieraassa paikassa.

Ravut ovat hyvin erikoisia otuksia. Niitä kunnioittaa jo niiden alkukantaisuudenkin vuoksi mutta myös siksi, että niiden elämää ohjailevat monet erikoiselta tuntuvat seikat, kuten se että ukkosella ravut eivät syö eivätkä liiku. Miksiköhän? Kaloja koskee sama seikka, mutta miksiköhän? Eiväthän salamat osu niihin.. ihmeellistä! Pitäisi oikein kysyä asiaa vaikka Tieteen kuvalehdeltä :) Rapuja on ollut jo ennen ihmisiä ja toivon, että niitä on vielä ihmisten jälkeenkin.

Tuulastuksesta pari sanaa. Tuulastuksessa liikutaan pimeässä. Järven pohjaan laitetaan tikkujen varaan täkykaloja, joiden ympäriltä haavilla napataan ravut taskulampun valossa (ennenvanhaa tuulastustulen valossa), joko veneestä tai rannalta käsin. Tuulastus on erittäin mukavaa puuhaa ja sopii (sivistyneesti toteutettuna) myös ystäväpiirin illanviettoon! Menneinä aikoina tuulastusillat olivat vallan muoti-ilmiö :) mukavaa yhdessäoloa kruunautuen rapujuhliin!


Rapu liikkuu paetessaan takaperin! Näinollen haavi ujutetaan ravun taakse ja esim. kepin avulla se ohjataan ampaisemaan haaviin. Rapu selviää pitkänkin ajan ilman vettä. Vuorokaudenkin verran se pysyy elossa ilman vettä, mutta paras säilytys on sumpussa viileässä vedessä, järvessä. Pahinta on laittaa ne saaviin, josta ne kulutettuaan hapen löytyvät pahimmassa tapauksessa kuolleina :( Veden happipitoisuus pitää taata! Rapu saattaa hukkua pieneen määrään hapetonta vettä, ennemmin kuin että olisi kokonaan kuivilla!