Selitykset sikseen, mutta sen voin taata, että omat sanani pomppasivat korviini soimaan ja hetkessä häpesin enemmän, kuin mitä ikinä olen sanojani hävennyt. Johtuen siitäkin, että sanani olivat täysin vailla pohjaa tämän ihmisen ollessa kyseessä. Jollekin toiselle olisin voinut sanoa saman lauseen järkyttämättä/järkyttymättä. Mutta niin se vain on, että samat sanat ja tilanne ovat ihan eri asia riippuen siitä kelle ne sanoo.
Halveksin ihmisiä, jotka puhuvat vain itsensä huomioon ottaen. Halveksin ihmisiä, jotka ovat niin egoisteja, etteivät tulkitse toisia tai toisten elämää muutoin kuin oman kokemus-/ajatusmaailmansa kautta. Halveksin ihmisiä, jotka pitävät kiinni vain omista kokemuksistaan ja vaativat muilta ihmisiltä oletusarvona samoja arvoja tai suorituksia kuin mitä itse ovat suorittaneet tai hyvänä pitäneet. Halveksin sanan rinnalle voidaan laittaa yhtä hyvin sana "säälin". Tällä hetkellä halveksin itseäni, mutta en sääli.
Se on äärimmäistä jäykkyyttä ja egoismia, suorastaan narsismia luulla, että kaikki omassa elämässä koetut asiat voisi siirtää suoraan toisen kohdalle ja olettaa että kaikki sama pätee. Ensinnäkin aika ja paikka määräävät jo niin paljon elämän asioissa, ettei voida verrata tehtyjä päätöksiä/tilanteita/kokemuksia toisiinsa. Yhteiskunta muokkaa vaatimuksiaan jatkuvasti, toisaalta höllentäen ja toisaalta kiristäen. Se missä itse on päässyt vähällä tai joutunut koville, saattaa toisena päivänä olla juuri toisin päin.
Olen läksyni tänään opiskellut, pyytänyt anteeksi ja hävennyt. Toivon, että saan halaamaltani ja minulle anteeksi antaneelta ihmiseltä myös hänen orastavan nuhansa lisärangaistukseksi. Olisin sen ansainnut. Vielä kerran - annathan anteeksi?
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti