Olin tänään sienimetsässä, löytyikin oikein monta herkkutattia. Perkasin ne oikein tarkkaan ja puhtaiksi, viipaloin ohuiksi ja paistoin aidossa voissa. Päälle pelkästään suolaa ja rapsakat tattilastut tekivät pian kauppansa!
Enpä osannut kuvitellakaan, että tällä aikaa punkkiveijari oli etsinyt itselleen sopivaa paikkaa kehostani tujauttaakseen imukärsänsä nahkaani, lämmintä pulppuavaa himoitessaan. Se pentele oli hiipinyt selkäni taakse ja porasi truuttansa oikean lapaluun tienoille, kaikessa rauhassa, Mysmylän nutustaessa herkkutattilastuja kilpaa muiden kanssa.
Tattien kadottua aloimme katsella tallenteesta yhtä lempparisarjoistani - Mentalistia - istuin sohvalla syventyen juonenkäänteisiin ja tunsin pientä nipistelyä kohdasta, jossa pieni enkelinsiipeni sijaitsisi, jos olisin enkeli. Punkki oli niin ovela, että löysi kehostani juuri sen kohdan, minne en saa hyvistä yrityksistäkään huolimatta väännettyä käsivarttani rapsuttelemaan.
Nipistely kuitenkin haittasi niin paljon, että pyysin apuvoimia kurkkaamaan selkääni. Pyytäessäni apua vihjasin sieltä mahdollisesti löytyvän punkin. Eihän tätä oikein uskottu ja epäuskoisin elein minua avustamaan saapunut yllättyi .. no, ehkei ihan sentään iloisesti, löytäessään tämän "joojooihanvarmasti" punkin.
Onneksi meillä on punkkikoukku, jolla tämä koltiainen saatiin ehjänä ulos treenatuista selkälihaksistani. Tuskin montaa pisaraa oli ehtinyt maistaa jaloa juomaa, kun lähtö tuli. Kärsä kaksinkertaiseksi venyneenä se lopulta napsahti irti ja päätyi.. jaa en tiedä minne. Puremakohtaan (jota jälkikäteen ei ollutkaan helppo enää löytää.. ehkä löytyi.. ehkä ei) laitettiin ensin koiran korvalääkettä (tehoaa bakteeriin ja sieneen) ja sen jälkeen propolisuutetta, laastariin uutettuna (mehiläisten valmistamaa antibakteerista, vaffaa ainetta).
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti